Sähkökilta

Tampereen Yliopiston Sähkötekniikan opiskelijoiden ainejärjestö vuodesta 1968.

Sähkötekniikan opiskelijoiden asialla jo vuodesta 1968

Sähkökilta ry eli tuttavallisemmin Skilta on jäsenistönsä hyväksi, virallisten sääntöjensä mukaan toimiva yhdistys. Sähkökillan toiminta on ensisijaisesti suunnattu Tampereen Yliopiston sähkötekniikan opiskelijoille mutta toivotamme myös muiden alojen opiskelijat lämpimästi tervetulleeksi mukaan killan toimintaan. Sähkökillan hallitus ja sen valitsemat toimihenkilöt hoitavat killan päivittäistä toimintaa.

Sähkökillan kiltahuone sijaitsee Tampereen Yliopiston Hervannan kampuksella tilassa SA101. Kilta on Sähkötalossa FabLab-työtilaa sekä Juniversityä vastapäätä ja sinne navigointi onnistuu esimerkiksi kampuskartan avulla, joka löytyy täältä. Kiltahuoneella voit muun muassa nauttia jäsenmaksun hintaan sisältyvää kahvia, opiskella kavereiden kanssa, rentoutua erinäisten pelikonsolien parissa, ottaa torkut raskaan luennon jälkeen tai ostaa pikkupurtavaa sekä virvokkeita edulliseen hintaan.

Kiltahuoneen myyntipäivystyksestä voit myös ostaa mm. Sähkökillan haalarimerkkejä ja muita tuotteita. Jos myyntipäivystyksessä ei ole ketään paikalla mutta haluaisit ostaa killan tuotteita, kannattaa hallituksen jäseniä etsiä joko oleskelutilojen puolelta tai Sähkökillan Telegram-ryhmästä.

Liity jäseneksi

Liittymällä Sähkökillan jäseneksi saat käyttöösi kaikki killan jäsenedut. Näihin kuuluu muun muassa vuosittaiseen jäsenmaksuun sisältyvä ilmainen kahvi, killan opiskelu- ja oleskelutilojen välineet kuten pelikonsolit sekä pääsy killan ylläpitämälle sähköpostilistalle. Sähköpostilistan kautta saat tietoa erityisesti Sähkötekniikan opiskelijoille tärkeistä opiskeluun, työelämään ja killan toimintaan liittyvistä asioista. Lisäksi kiltahuoneelta löytyy tietysti vertaansa vailla olevaa seuraa.

Killan jäseneksi voi liittyä maksamalla vuosittaisen jäsenmaksun tilisiirrolla Sähkökillan pankkitilille. Todiste maksusta sekä jäsenrekisteriin tarvittavat tiedot ilmoitetaan alla olevan linkin kautta. Lomakkeessa on myös tarkemmat ohjeet maksun suorittamiseksi. Suosimme jäsenmaksun maksamiseen ensisijaisesti tilisiirtoa mutta tarvittaessa maksun voi suorittaa myös käteisellä kiltahuoneen myyntipäivystyksessä. Jos sinulla on kysyttävää jäsenyyteen tai jäsenmaksuun liittyen, ota sähköpostilla yhteyttä killan viestintävastaavaan: viestintavastaava(at)skilta.fi.

Oletko Sähkökillan alumni?

Osallistumalla Sähkökillan Alumni ry -yhdistyksen toimintaan voit ylläpitää ja laajentaa ammatillista ja vapaa-ajan verkostoasi myös opintojen jälkeen. Yhdistys järjestää jäsenilleen erilaisia tapahtumia Wappusaunasta yritysvierailuihin ja afterworkeihin. Yhdistys myös ylläpitää yhteyttä Sähkökiltaan esimerkiksi järjestämällä killan kanssa yhteisiä tapahtumia. Sähkökillan Alumni ry:n jäseneksi voit liittyä jo opintojen aikana.

Lisätietoa Sähkökillan alumnitoiminnasta ja tarkemmat liittysmiohjeet saat osoitteesta https://skillanalumni.fi sekä Sähkökillan alumnivastaavalta sähköpostiosoitteella alumni(at)skilta.fi.

Hae hallitukseen tai toimihenkilöksi

Sähkökillan päivittäistä toimintaa hoitaa killan hallitus joka koostuu varsinaisesta hallituksesta ja toimihenkilöistä. Sähkökillan yleiskokous valitsee vuosittain killalle uuden puheenjohtajan ja hallituksen. Killan hallituksen ensimmäisiin tehtäviin taas kuuluu killan uusien toimihenkilöiden valinta. Killan varsinainen hallitus ja toimihenkilöt hoitavat yhdessä killan päivittäiseen toimintaan liittyviä asioita kuten tapahtumien järjestämistä, viestintää, killan raha-asioita, opiskelijoiden edunvalvontaa ja paljon muuta.

Sähkökilta ry on rekisteröity yhdistys joten hakemalla mukaan killan hallitukseen tai toimihenkilöksi saat arvokasta yleispätevää kokemusta yhdistysten toiminnasta josta on paljon hyötyä myös opiskeluajan jälkeen. Sen lisäksi pääset tutustumaan uusiin ihmisiin, kokemaan ikimuistoisia hetkiä muiden hallituksen jäsenten ja toimihenkilöiden kanssa sekä ottamaan vastuuta killan toiminnasta!

Avoimet haut

Ei avoimia hakuja

Päättyneet haut

Ei päättyneitä hakuja

Ota yhteyttä

Sähkökillan hallituksen sähköpostiosoite on hallitus(at)skilta.fi. Hallituksen jäsenten ja toimihenkilöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet ja mahdolliset muut yhteystiedot löytyvät kohdasta Hallitus ja Toimihenkilöt. Voit myös lähettää nimetöntä tai nimellistä palautetta killan toimintaan liittyen Palautelomakkeella.

Sähkökilta ry
Korkeakoulunkatu 3
33720 Tampere, Finland
Y-tunnus: 3080583-8

Laskutus

Ohje laskujen laatimiseen Sähkökillalle on PDF-tiedostona täällä.

Hallitus 1968

Ilkka Saarnio
Puheenjohtaja
Hallituksen jäsen
Pekka Ahlqvist
Varapuheenjohtaja
Hallituksen jäsen
Mauri Rantanen
Excursiomestari
Hallituksen jäsen
Osmo Kähkönen
Isäntä, kiltamestari
Hallituksen jäsen
Arto Kontturi
Rahastonhoitaja
Hallituksen jäsen
Juhani Horelli
Kasvatusmestari (15.5. lähtien
Hallituksen jäsen
Matti Kaisjoki
Kasvatusmestari (15.5. asti)
Hallituksen jäsen
Jorma Havia
Sihteeri (18.4. lähtien)
Hallituksen jäsen
Antero Väänänen
Sihteeri (18.4. asti)
Hallituksen jäsen
Martti Hirvikallio
Lukkari (15.5. lähtien)
Hallituksen jäsen
Erkki Hauru
Opintomestari
Hallituksen jäsen

Toimihenkilöt 1968

Pentti Korhonen
Urheilumestari (18.4. lähtien)
Toimihenkilö

Huomionosoitukset

Vuoden Skiltalaiset

"Vuoden skiltalainen on arvonimi, joka voidaan myöntää vuodessa yhdelle killan varsinaiselle jäsenelle, joka on kuluneen vuoden aikana osoittanut olevansa helposti lähestyttävä, killan asioista kiinnostunut sekä muita jäseniä innostava."

Lari Leino, 2021
Marja Vilkko, 2020
Mikko Kauhanen, 2019
Iiro Vuorio, 2018

Kunniajäsenet

"Killan kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä killan kokouksessa kolmen neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut killan toimintaa."

Mar­kus Rau­man
Jarl-Thu­re Eriks­son
Mat­ti Sie­vä­nen
Mer­vi Ur­ta­mo
Sami Pie­ni­mä­ki
Pasi Sy­vä­nen
Juha Toi­vo­nen, 2018
Kir­si Nousiai­nen, 2018
Susan­na Ke­to­la, 2018
Pia Hu­ma­la­jo­ki, 2018
Min­na Niit­ty­mä­ki, 2018
Ilk­ka Saar­nio, 2013
Han­na-Mari Pek­ka­la, 2013
Mik­ko Sa­ran­saa­ri, 2013
Jou­ni Aal­to­nen, 2013
Rai­mo Yli­va­ke­ri, 2013
Mari Mar­ja­mä­ki, 2008
Lau­ri Ket­tu­nen, 2008

Ansiomerkit

"Hopeinen ansiomerkki voidaan myöntää kunniavaliokunnan esityksestä killan hallituksen päätöksellä henkilölle, joka pyyteettömällä toiminnallaan on edistänyt killan pyrkimyksiä."

Ossi Ala­pi­ha, 2018
Iiro Vuo­rio, 2018
Toni "Mur­re" Heik­ki­nen, 2013

Anna palautetta

Palautteen avulla voimme kehittää toimintaamme entistä paremmaksi. Voit antaa joko anonyymiä tai tunnistettavissa olevaa palautetta.

Voit halutessasi antaa sähköpostiosoitteesi jotta voimme olla sinuun yhteydessä, mutta se ei ole pakollista.
captcha
Kirjoita varmenteen merkit tekstikenttään.

Käytämme evästeitä

Sivusto käyttää evästeitä vain sivuston toiminnan kannalta välttämättömiin tarkoituksiin kuten asetusten tallentamiseen käyttäjän laitteelle tai käyttäjäistuntojen ylläpitoon.

FI / EN